Miian muistokirjoitus, Pirkon muistokirjoitus

On paljon asioita, joita olisin vielä halunnut sanoa sinulle. On paljon asioita, joita halunnut tehdä vielä kanssasi. Nyt ne kaikki asiat kuitenkin tuntuvat niin vähäpätöisiltä ja turhilta. Ajatukset vain harhailevat. Esitän itselleni kysymyksiä, joihin ei ole olemassa vastauksia. Miia, tunsitko minua? tiesitkö, että pidin sinua joskus sylissä? Tiesitkö, että silitin kauniita hiuksiasi? Tiesitkö, että tuotit meille kaikille paljon iloa?

Yhteen kysymykseen pystyn harhailevilta ajatuksiltani saamaan vastauksen; enkeleitä on olemassa, se on varmaa. Miten pystyn lohduttamaan Mikaa ja Merjaa? Mistä löydän oikeita sanoja, onko niitä? Miten voin näyttää, että minullakin on ikävä Miiaa? Taas yritän miettiä ratkaisua ja päädyn mietteissäni tulokseen. En mitenkään, pystyn vaan kulkemaan vierellä, olemaan lähellä ja olla tarvittaessa saatavilla.

Mitä meille jää? Meille jää muistoja kauniista pikku tytöstä, joka eli koko pienen elämänsä sovussa kaikkien kanssa. Meille jää muistoja vaikka joulujuhlasta, jossa Miia sinä iloitsit triangelin äänestä. Meille muille jää kauniita muistoja kuitenkin vain vähän verrattuna siihen, mitä Mikalle ja Merjalle jää, koska he elivät Miian lähellä koko ajan.

Ainakin sen asian saan itselleni selvitettyä, että meidän pitää osata iloita enemmän siitä, mitä taivaan isä on meille suonut. Voimme iloita vaikka triangelin äänestä, elää vain tätä hetkeä, koska muuta meillä ei ole. Tulevaisuus saattaa olla edessäpäin, mutta se on siellä ja meillä on nyt vain tämä hetki.

Nähdään pian taivaassa!

Jony